Kirjailijavierailu kimmokkeena antoisalle lukukokemukselle
Outi Huttunen
Viherkallion koulun tutori

Takaisin

Tullessani kuuntelemaan Parkkista, en ollut vielä tutustunut hänen tuotantoonsa, ja minulla olikin aluksi vaikeuksia hahmottaa esitystä, jossa viitattiin moniin teoksiin. Pidin kuitenkin välittömästi Jukka Parkkisen tavasta puhua, jonka koin eräänlaisena verbaalina impressionismina. Kirjailija nosti näet esiin ajatuksia ja mielleyhtymiä, jotka jäivät välkähtelemään tajuntaan kuin hopeakylkisten kalojen suomut tummassa vedessä.

Mielenkiinto esitettyä kohtaan kasvoi puheenvuoron myötä, joka muistutti pikemminkin kuuntelua kuin puhumista, sillä kirjailija reagoi vivahteikkaasti kuulijakuntaansa, heidän mielipiteitään ja tuntemuksiaan heijastellen. Kuuntelin lumoutuneena, väliin henkeä pidätellen.

Puikkaroin puheesta kiehtovia nimiä ja asioita: Suvi Kinos, aarresaaren kartta, kirjallisuus on kuin puujalat, joilla kävellessä näkee laajemmalle kuin maasta
käsin. Päätin siltä istumalta lähteä Turun kirjamessuille saadakseni käsiini Parkkisen uusimman, Onnenpojan ja pelienkelin.

Onnenpoika ja pelienkeli kertoo kasvukivuista, ystävyydestä ja rakastamisen vaikeudesta nykymaailmassa, jonka kovat kasvot näyttäytyvät yhä nuoremmille. Teoksen Onnenpoika on kasvuikäinen kouluakäyvä nuori mies, jonka intohimo ovat
rahapeliautomaatit ja tietokone. Eräänä päivänä poika löytää onnea tuovan enkelinsä, joka muistuttaa enemmän tonttua tai maahista, kuin tyttöä tai poikaa.

 
Kohtaamisesta kasvaa koskettava ystävyys, jossa kipinöi myös orastavaa rakkautta. Kirjan aikaihmiset näyttäytyvät mielestäni puberteettisina hahmoina, jotka eivät ole kasvaneet kunnolla aikuisuuteen, kuten eläkkeellä oleva yläkerran naapuri, joka harrastaa vaimonsa kanssa teinipoppia, etenkin yhtyeitä Liivit ja Väkilanta. Mutta mistä löytyisi se humus, joka antaisi tarvittavat ravinteet ja suojan huumeita ja muita itsetuhoisia riippuvuuksia vastaan?

Jukka Parkkinen on tarkka todellisuuden havainnoitsija, ja jättää vastaamatta kysymykseen. Lukija sukeltaa syvälle nykynuorten raadolliseen labyrinttimaiseen
maailmaan ja joutuu kokoamaan teoksen virikkeistä oman todellisuutensa. Omassa lukukokemuksessani Pelienkelin hahmo hyppäsi omiensa joukkoon, ja nyt hän katsoo sillalta mustaa vettä Hectorin laulussa ja tekee seuraa Eeva-Liisa Mannerin tytölle taivaan laiturilla.

Takaisin