Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä


 tuijalehti.jpg (14268 bytes)

Tuija Lehtinen oli vieraanamme myös ensimmäisenä Matilda-vuonna 1998.

Tuija Lehtinen kylässä Tapiolassa
Annu Urpelainen
Annu Harjunkoski
6.lk, Kantokasken koulu, Espoo


Takaisin

Olimme tiiistaina 10.10 Klikkaa kirjaan-tapahtumassa. Tapahtuma oli Tapiolan kulttuurikeskuksessa. Louhisalissa oli kirjailija Tuija Lehtisen haastattelu. Tuija Lehtinen kertoi kirjailijan urastaan ja siitä miten päätyi kirjailijaksi. Haastattelijoina toimivat Julia Uusoksa ja Maria Salmela.

Tuija kirjoitti aluksi vain novelleja ja artikkeleja lehtiin. Nyt hän on kirjoittanut kolme kirjasarjaa: Laura-sarjan, Mirkka-sarjan ja Janne-sarjan. Hän on kirjoittanut myös jonkinverran yksittäisiä kirjoja.
Tuija opiskeli ennen matemaattisia aineita (esim. tähtitiedettä), tuolloin hän ei ollut yhtään kiinnostunut kirjailijan urasta.

Meidän mielestämme hauskin kohta haastattelussa oli se, kun Tuija kertoi ensimmäisestä kirjastaan, joka oli dekkari. Siinä kerrottiin talossa tapahtuneista murhista. Ensimmäinen henkilö murhattiin halolla, ja se oli Tuijan mielestä niin hauska tapa, joten lopulta kaikki oli murhattu haloilla. Aina kun joku kuoli, niin amerikkalais-tyyliset poliisit hakivat ruumiin.
Meidän mielestämme tapahtuma oli erittäin hauska!

Tuijaa kuunnellessa
Tiia Parkkinen
6.lk Karamzinin koulu, Espoo

Pohdin mennessäni Tapiolaan minkälainen haastattelusta tulisi ja mielessäni mietin: Minkä näköinen olisi nainen, joka on kirjoittanut kahta lempikirjasarjaani ja joitakin yksittäisiä kirjoja?

Astelimme suoraan Kulttuurikeskuksen Louhisaliin. Siellä kävimme istumaan katsomoon ja Tuija Lehtisen haastattelu alkoi kunhan asianmukaiset nimikirjoitukset oli pyydetty. Ensin muutama nuori oppilas haastatteli Tuijaa, kysymykset olivat hyviä ja Tuija vastaili hauskasti. Oli myös kiinnostavaa kuunnella, kun kirjailija itse kertoili omasta historiastaan ja ensimmäisestä kirjastaan josta ei aivan tullut odotusten mukainen. Huomasin hänen puheestaan, että hän kertoili juttujaan samantapaisella tyylillä, kuin kirjoitti kirjojaan.


Takaisin