Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

Helsingin Matit ja Matildat, ala-asteelta, keskustelevat Anne Frankin päiväkirjasta. Mukana viisi keskustelijaa.


Takaisin

Hienoa, nythän alamme jo kaikki olla täällä. Ihan ensimmäiseksi kaipailen kommenttejanne asioihin, joita tuolla edellä olen esittänyt. Keskustelua voimme käydä jo nyt, vaikka kirja onkin monilla kesken. Se ei todellakaan haittaa, vaan sehän on oikeastaan tavoitekin: keskustella lukukokemuksen aikana. Siispä kommettejanne, kiitos!
Tutorinne

Minun mielestäni Anne ei pitänyt lisänimestään erityisesti. Eipä silloin Hitlerin aikaan ollut hyvä elää, kokoajan sai pelätä! Kaikki mitä Anne kirjoittaa on varmaan totta koska Anne luotti päiväkirjaansa.
Jenni

Totta puhut, Jenni. Mutta joutuuko nykyisin jokin ihmisryhmä pelkäämään? Mitä mieltä olette Hakunilan rotukahakoista? Ei muuten Hitlerin aikana kaikilla ollut ongelmia. Suurin osa kansasta eli "tietämättömänä" esim. juutalaisten vainoista. Kuuluuko muiden ihmisten puuttua rasistisiin huomautuksiin? Miten esimerkiksi koulussa?
Miltä Annesta tuntui, kun joutui menemään piiloon asumaan kesän alussa? Miltä sinusta olisi vastaavassa tilanteessa tuntunut?
Tutorinne

Ketkä ovat lukeneet Anne Frankin?
Minusta Annen äiti on epäreilu annea kohtaan kun ei kuuntele annea ja pilkkaa vaan. Ja eikö annen äidistä tunnu pahalta kun Anne ei enään päiväkirjan mukaan rakasta äitiään! Minusta olisi aivan kauhea muuttaa maan alle! Frankin ja van Daalien perheet ovat olleet jo siellä vähän yli vuoden kun ajattelisin että joutuisin nyt maan alle sodan takia niin en varmaan kestäisi sitä mutta jos se on paras vaihtoehto niin kylla minä siihen suostuisin...
Vaula

lisään vielä entiseen että minusta tutuu että
anne ei varmaan ihan kaikkea kirjoita mikä on totta
kun eiköhän kaikki lapset kumminkin rakasta omaa äitiään...tai no en tiedä onhan se annen
äiti ollut annelle aivan kauhea tän muuten kirjoitin varmaan tuossa äskeisesä viestissä!!
Vaula

moi kaikki kirjallisuuspiirimme jäsenet!
ketkä on lukenut anne frankin?
minä itse en ole vielä. tänään minun pitää palauttaa kirja,mutta kysyn jos voin lainata sen uudestaan jos ei onnistu niin vaaav sen sinne.
koska meillä on seuraava tapaaminen?
Paula

Tervehdys tytöt,
Onpa mukavaa, että olette löytäneet tämän keskustelupalstan. Muistakaahan lukea nuo edelliset kommentit, jotta tiedätte, mistä on ollut puhetta. Jos tuntuu, ettei juttujanne kommentoida, niin antakaa palautetta. Herätelkää muita kommentoimaan eli kertomaan, ovatko samaa vai eri mieltä. Näin syntyy keskustelua.
Vielä semmoinen tyyliasia. Tämä keskustelu ei ole chatti-palsta, joten tänne on tarkoitus kirjoittaa oikeaa kirjakieltä. Käyttäkää siis isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä. Pyrkikää korjaamaan virheet, vaikka tokihan niitä kuitenkin mukaan eksyy, mutta kyllä me muut huomaamme, onko juttu edes yritetty kirjoittaa oikein. Ei sitä oikeakielisyyttä kukaan tarkasta, mutta kun tätä meidän jutusteluamme voi lukea noin 60 ihmistä, olisi kohteliasta arvostaa lukijaansa niin, että pyrkii kirjoittamaan oikein.
Tutorinne

Moi ryhmäläiset! En ole lukenut Anne Frankia vielä ihan kokonaan mutta kirja tuntuu hyvältä. Minä en varmaan kestäisi olla monta vuotta maan alla.Annesta on varmaan tuntenut kauhealta. Mikä teistä siinä on surullista? Minusta siinä on paljon surullisia asioita mutta yksi on kun Anne ei voinut tavata kavereita eikä pitää hauskaa.
Marja

Vaulalle. Minustakin Annen äiti on
ollut aika epäreilu ja ainakin rouva van daani
on ollut todella ilkeä kaikkia kohtaan.
Marja

Olen lukenut tota kirjaa aika vähän...
Miksiköhän Salla ei ole kirjoittanut mitään?
Milloin kirjan pitäisi olla luettu?
Jenni

Mä sain kirjan vasta vähän aikaa sitten,ja oon päässyt sivulle 170.Oon kirjottanu myös lukupäiväkirjaan ajatuksiani. Mustakin Annen päiväkirja on varmasti yksi parhaimmista kirjoista, mitä mä oon lukenu.Musta tuntuu joissain kohdissa, että kirja olisi hassulla tavalla vain satua.Tuntuu uskomattomalta että Annen perhe, Van Daanit ja se hammaslääkäri(en muista nimeä) pystyi elämään aivan hiljaa ja varovaisesti niin pitkän ajan.(Meidän perheessä se olisi mahdotonta!)
Kirjaa lukeassani olen välillä ihan pihalla,koska en muista kaikkien henkilöiden nimiä (paitsi "Salaisen siiven asukkaat).Muistaako joku, että kuka oli Lies?Anne näki hänestä usein unia,ja olen yrittänyt hullun lailla pähkäillä, mutta se ei vain suostu tulemaan mieleen.
Salla

Kukahan ehtii ensin vastaamaan Sallalle?
Tutorinne

Minustakin tuntuu joskus siltä että kirja olisi vain satua sillä on ihmeellistä että 13vuotias tyttö osaa kirjoittaa noin hyvän kirjan.Välillä kirja tuntuu kuin sen olisi kirjoittanut paljon vanhempi ihminen.Minä en ymmärrä miten jotkut ihmiset menivät tai olivat Hitlerin puolella ja tappiovat juutalaisia.Välillä en pysty lukemaan kirjaa illalla koska se on välillä niin surullinen.
Marja

Moi kaikki!
En ollut viime lukutunnilla,joten en ehtinyt kirjoittaa,ja nyt minulla vähän kestää lukea kaikkien kommentit.
Minusta kirja on ihan kiva,mutta surullinen,ja minä en pysty lukemaan sitä kirjaa monta sivua kerrallaan.Luen kirjan mahdollisimman nopeasti loppuun ja tulen kertomaan kommenttejani useammin.
Anne

moi kaikki!
olen kirjassa vasta jossain vähän yli sata sivulla.
et jes.
Paula

moi!
no jatkoo tohon äskeiseen. olen joutunut lainaamaan kirjan uudestaan ja olen vasta jossain vähä yli sata sivulla. joten milloin se pitää olla luettu. luen aika vähän kerralla koska siinä on niin pientä tekstiä. koska on seuraava tapaaminen?
Paula

Takaisin