Sinuhelaiset ovat yläasteen oppilaita. Tässä keskustelussa on mukana oppilaita
luokkamuotoisesta Sinuhesta. Koko luokka siis opiskelee kirjallisuutta verkossa.
Oppilaat ovat kahdelta eri koululta.

Kolmen jengi
Viherlaakson kirjastossa |
|
Takaisin
Hintonin kirjoja lukeneet voivat liittyä
kaikki samaan keskusteluun, koska valintoja oli niin vähän.
Tutorinne
Olen lukenut kirjan joskus vuosi sitten, ja
pidin sitä suhteellisen hyvänä. Tästä aihealueesta ei ole paljoa kirjoitettu, tai
sitten se johtuu siitä, että kirja on kirjoitettu jo pari vuosikymmentä sitten. Mutta
kirjassa vilahtelevat henkilöt, kuten Johnny (osa 1)voidaan poissaolevuutensa takia
rinnastaa esim. huumeidenkäyttäjään. Sen vaikutelman sain. Ja Dallas voisi olla, kuten
hän on kirjassakin, jonkun lähiö/kaupunkijengin pomo.
Ponyn isoveljen, (en muista nimeä) huolehtivaisuus on kuitenkin outoa kun vertaa kirjan
koko tunnelmaan, varsinkin jengitappelu snobien kanssa on hyvin kuvattu.
Sanna
Mistä nämä kirjat kertovat?
Anna
Kirjat kertovat 'rasvisten' eli
pitkätukkaisten jengin elämästä, ensimmäinen osa kertoo siitä tarkimmin
Sanna
Mun piti lukea koulussa Me kolme ja jengi ja
luin siinä samalla muutkin osat. Eka osa oli kuitenkin paras (siis Me kolme ja jengi).
Paulalle: Kirjat kertovat rasvaleteistä, jotka elävät kaupungin köyhemmässä osassa
ja jengitappeluista heidän ja snobbareitten, rikkaiden tyyppien välillä. Elämä on
kovaa, pärjää parhaiten, jos on itsekin kova, jos vaikka kaveri murhataan. Kovan kuoren
alta voi paljastua kuitenkin muutakin...
Saara
Olen erittäin vaikkuttunut tämän kirjan
toteutuksesta ja siitä miten elävästi siinä kuvataan nykyaikaa vaikka kirja on lähes
kaksi vuosikymmentä vanha. Itse kyllä kritisoisin sitä, että Dallylla ei ole mitään
muuta elämää kuin ryöstely ja rikollisuus. ja sitä miten Johnny muuttuu yhtäkkiä
kovaksi. Tappelu on kuvattu erittäin selvästi, mutta se minua jäi ihmetyttämään
miten kenellekkään ei käynyt mitenkään varsinkaan, kun Ponyboyta potkaistiin
päähän.
Timo
Kirja eteni nopeasti ja siinä oli paljon
käänteitä. henkilöt ja tapahtumat oli kuvailtu hyvin ja tarkasti. Minusta me kolme ja
jengi oli yksi parhita kirjoja mitä olen vähään aikaan lukenut.
Mikko
Luin kirjan.tarina kertoo
"rasvisten" elämästä
slummi kujilla ja "sodasta" snobbareita,rikkaita hemmoja vastaan.
päähenkilöt:ponyboy,kirjan minä
soda,ponyboyn isoveli
darry,ponyboyn vanhin veli
steve , sodan kaveri
dallas,jonkun sortin nuorisorikollinen
jonhy,jengin hiljasin ja ponyboyn kaveri
two-bit,huumoriveikko
Kirjasta noin puolet menee siihen ,kun
jonhy murhaa erään snobbarin(bobin).
Jonhy lähtee ponyboyn(joka tavallaan oli mukana murhassa)pakoretkelle läheiseen
kylään,jossa
he sitten oleskelevat hylätyssä kirkossa.
Kirjan lopussa kirkko syttyy tuleen
sillä välin ,kun jonhy ,ponyboy ja dally(joka on
tullut hakemaan poikia)ovat läheisessä baarissa
kirkon sisällä on lapsia,joita pelastaessa jonhy
menettää henkensä.
Torsti
Takaisin |