Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

Takaisin

Odysseia Janakkalassa
Johanna Lampela, lehtori,
Turengin lukio, Janakkala

Parisenkymmentä Turengin lukiolaista aloitti elokuussa kirjallisuuden soveltavan kurssin opiskelemisen uusin työtavoin. Kurssin aikana luetaan itsenäisesti yhteisesti sovittua, mutta kuitenkin jokaisen itse valitsemaansa kirjallisuutta ja luetusta keskustellaan Netlibris-ympäristössä. Kurssilaiset ovat ns. itsenäisiä kurssin suorittajia eli tapaavat toisiaan noin kerran - kaksi kuukaudessa pidettävällä lähiopetustunnilla. 

Tähän asti keskustelukumppanit ovat olleet oman koulun kurssitovereita, mutta lokakuun lopulta lähtien keskusteluja käydään myös ainakin Hämeenlinnan Kaurialan lukion opiskelijoiden kanssa. 

Kurssin valinneiden ykkösmotiivina oli kiinnostus kirjallisuuteen, mutta vahvana kakkosena monella on uudenlainen työskentelytapa. Sekä opettaja että opiskelijat ovat olleet verkkotyöskentelystä innostuneita ja odottavat mukaan muitakin lukiolaisia.

Takaisin