Etusivu | Pääkirjoitus | Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii| Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 

 

Leena Lehtolainen:
Sukkanauhatyttö ja muita kertomuksia
Ninni Hamberg,  7. lk.
Espoonlahden koulu, Espoo

Tarinoissa oli aina mitä erilaisimmat juonet. Päähenkilönä
oli kuitenkin joka tarinassa, paitsi Sukkanauhatytössä 
ja Varastetussa elämässä, ammatiltaan poliisi. Poliisin 
ammatti oli ainakin minulle yllätys; en ollut koskaan 
ajatellut sitä sellaiseksi. Vain pääpiirteet olivat samat. 
Päähenkilöt olivat monissa tarinoissa samat. Muutamissa 
oli Maria Kallio, kolmessa Anna Harmaja ja Laura 
Sarkkinen, Ennustajassa Krista Mattila ja monet muut. 

Tähän mennessä voi kai ilmoittaa lukijalle, että kaikki 
poliisipäähenkilöt ovat naisia. Ja hyviä ammatissaan. 
Kuten sanoin, miljöö on espoolaisille ja muillekin 
lähipaikkakuntalaisille tuttu. Seikkaillaan muun 
muassa Hämeenlinnassa, Heinolassa, Turussa, 
Kirkkonummella ja miltei koko Suomessa. Vaikka 
mainitsinkin Espoon ensin, ei se läheskään ainut 
alue, jossa ollaan, vaan käydään Pohjois-Suomessakin. 

Erään tarinan pääaihepiirinä on Suomen liittyminen 
EU:hun, ja siinäkin oli kyllä selvittämistä. Toisessa 
selvitetäänkin jouluna tapahtunutta lapsen kidnappausta. 
Aivan kirjan alussa on Maria Kallion ensimmäinen mysteeri, 
jossa lukiolainen selvittää koulussa tapahtunutta rikosta. 
Poikkeuksellisimmat tarinat ovat kuitenkin Varastettu 
elämä ja Sukkanauhatyttö. 
Varastetussa elämässä käsitellään poikaa, jolla ei ole 
työtä ja joka saakin ihmeellisesti unelmatyön, joka 
kuitenkin osoittautuu  aivan hirveäksi. Sukkanauhatyttö 
sen sijaan naisesta, jonka elämän tuhoaa ongelmallisesta 
tuntuva ystävän aviomies, joka tuhoaa naisten elämät. 
Hänestä täytyisi päästä eroon hinnalla, millä hyvänsä. 
Vai onko asia kannattavaa tehdä näin? 
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka jaksavat lukea hieman 
vaikeampaa tekstiä, pitävät poliisijännäreistä ja lukevat 
paksuja kirjoja.

Takaisin

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä -
Kirja ja elokuva (ohj. Peter Lindholm)
Shani Scheiman, 8. lk.
Olarin koulu, Espoo
Luin siis kirjan ensin, mikä ei ehkä ollut se paras mahdollinen 
vaihtoehto. Kirja kertoo Bexarin viisihenkisestä perheestä, 
johon kuuluvat militantti työnarkomaani-isä Henrik, alistettu 
kotiäiti Benita, vanhin poika (ja kirjan ylivoimaisesti 
kiinnostavin henkilö) Dani, joka kapinoi kapitalismia 
ja fasismia vastaan eli toisin sanoen isäänsä vastaan 
ja joka on ihan muuten vaan narkomaani. 

Dani kuolee kirjan puolessa välissä, mikä romahduttaa juonen 
aika tehokkaasti, sillä päähenkilö Rikulla, perheen nuorimmalla, 
ei ole voimia kantaa kirjaa tyylikkäästi loppuun. 
Riku on ainainen teini, joka ei ole varma mistään ja katuu usein 
päätöksiään. Perheeseen kuuluu vielä keskimmäinen lapsi, 
Marina, jota on aika vaikea kuvailla. Marina on tavallinen, hyvin 
tavallinen.

Kirja on jaettu kolmeen pääosaan, joissa kahdessa kertojana 
on Riku ja yhdessä Marina. Kirjan alussa on lisäksi n. 20 sivun 
pituinen pätkä, jossa Henrik kertoo lapsuudestaan ns. 
sotalapsena Ruotsissa jatkosodan aikana. 

Elokuvassa Marinan kerronta on jätetty kokonaan pois ja 
pyöritään Rikun ympärillä (ei välttämättä hyvä vaihtoehto). 
Elokuva alkaa Danin kuolemalla, josta mennään taaksepäin 
vauhdilla ja päädytään 60-luvulle, Rikun lapsuuteen. Rikun 
paras kaveri Sammy Ceder on piirretty niinikään aika 
löyhällä kädellä. 

Mielestäni henkilöiden hahmottaminen on jätetty aika hyvin 
puolitiehen koko elokuvassa. Danin hahmo on ainoa, johon 
on pistetty enemmän ajatusta ja siihen on siten saatu
lisää syvyyttä. Se saattaa olla tosin Pekka Strangin 
upean, upean roolityön ansiota. Strang on 
henkilöhahmoista on ainoa, johon saa tartuttua, muut 
ovat kuin teflonia.

Kirjan ideanahan on kertoa poroporvarillisperheen sisällä 
kuohuvista tunteista ja tuskasta virheettömästä 
julkisivusta huolimatta. Kirjassa se on saatu hyvin 
vangittua uneliaalla tunnelmalla, mutta elokuvassa…
noh, sanotaanko nyt, että tuskaa ja oleellista 
kärsimystä ei paljon näy. Avioerokin on vain yksi puolen 
minuutin kohtaus tyyliin: Paperi - nimet alle - 
kiitos - oli kiva elämä. Eivätkä lapsetkaan näytä olevan 
kovin kummissaan erosta, aivan kuin olisivat tienneet 
koko ajan (ne on lukeneet käsikirjoituksen, totta 
kai ne ties…).
Elokuvassa keskitytään aivan liikaa Rikun 'aikuiseen' 
elämään ("Mutta pitäähän Paavo Kerosuolle saada 
aikaa kankaalla!"), sillä kirjan magiikka on lapsuudessa 
ja aikuistumisessa, sekoilussa Munkkivuoressa Sammyn 
ja Robbin kanssa. Ei edes kirjassa paketti oikein tunnu 
pysyvän kasassa vaan Rikun ja Marinan aikuisesta 
elämästä tulee sekametelisoppaa.

Mielipiteeni on ollutkin jo kohtuullisesti (?!) esillä, 
mutta sanottakoon se nyt vielä kerran tiivistelmänä: 
Lukekaa ihmeessä kirja, mutta sus siunakkoon 
ÄLKÄÄ TUHLATKO PENNOSIANNE LEFFAAN! 
Taiteellisia vapauksiahan saa ottaa, mutta liika on 
aina liikaa. Ja pieni vinkki Peter Lindholmille 
tulevaisuutta silmällä pitäen näin lopuksi: Pysy 
kaukana filmatisoinneista. 
Kiitos.

P.S. Ai niin. Kjell, kirjoitit hyvän kirjan!

Takaisin

Sarja-esittely: Taru kolmesta miekasta
Ninni Hamberg, 7. lk.
Espoonlahden koulu, Espoo

Sarja kertoo Simonista, joka on kyökkipoikana linnassa. Hänen elämänsä muuttuu täysin, kun hän pääsee velhon oppipojaksi. Mutta tämä on vasta alkua, koska pimeyden voimat ovat nousussa, ja kukaan ei ole enää turvassa, kun kuningas on kuollut ja vanhempana poikana oleva perijä joutuu pimeyden pauloihin. Simonilla on nyt tehtävänä auttaa saamaan kolme tarumiekkaa yhteen, joiden uskotaan auttavan sodassa pimeyttä vastaan.

Miljöö on runsas, kaikennäköisissä maisemissa seikkaillaan niin jäisillä vuorilla kuin märillä rämeillä. Kirjan vaikeutena on henkilöiden määrä; monet ovat nimiltään niin samankaltaisia, että alkaa unohtaa henkilöitä, jos pitää pidemmän lukupaussin. Tähän helpottaa se, että kirjoja on vaikea jättää kesken. Lisäksi apuna on, että jokaisen kirjan takana on luettelo, jossa on henkilöt, esineitä, sanoja ja paljon muuta, mikä saattaa mietityttää.

Kirjan laskee helposti fantasiaan, mutta minusta se ei ole sitä kokonaan. Huomaa monet vaikutteet meidän keski-ajastamme, uskonnoista ja jopa ”olioista”.

Tarinaa kerrotaan monien näkökulmasta: ensin on vain päähenkilön, sitten tarina levittäytyy laajemmalle ja kertojia tulee lisää. 

Juoni on ovela ja sekoittaa helposti lukijan pään. Käänteitä on paljon ja jos keksii loppuratkaisun, alkaa jossain välissä epäilemään, että meneekö se nyt sittenkään noin. Ratkaisu on yllättävä, enkä itse osannut ennakoida sitä ollenkaan. Mutta tarinaan pääsee helposti ja haluaa lukea välttämättä seuraavat osat. 

Eli vaikeuksistaan huolimatta todella hyvä sarja.  

Takaisin