Takaisin
Hobbitit
näyttämöllä
Päivi Mähönen
Sinuhe-tutor, Espoo
Suomen Kansallisoopperassa on esitetty J.R.R. Tolkienin kirjan
"Hobitti - sinne ja takaisin" pohjalta tehty baletti. Baletti sai
kiittävän arvostelun 28.10. 2001 Helsingin Sanomissa. Tässä
olisi tarjolla tavallisen teatterissakävijän elämyksiä
kertanäkemisen perusteella.
Musiikki baletissa on Aulis Sallisen: Marjo Kuusela, koreografi,
on valinnut Sallisen 7. sinfoniasta teoskoosteen, jota Sallinen
on balettia varten täydentänyt. Baletin on puvustanut Eika
Turunen ja lavastanut Kati Lukka.
Esitystä ovat olleet tekemässä Suomen Kansallisoopperan
Balettioppilaitos, Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitos ja
Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Musiikin soittaa
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri. Nämä tiedot sekä paljon
muuta kerrotaan baletin ohjelmaesitteessä, joka hauskasti
muistuttaa Tolkienin kirjojen liitteinä olevia karttoja.
Olin katsomassa balettia 27.10.2001 9 - 12-vuotiaiden lasten
kanssa toisen parven kolmannelta riviltä, siis lintuperspektiivistä
aika kaukaa. Helsingin Sanomien arvostelija ylisti balettia. Olinko
samaa mieltä?
Lavastus oli upea, ja varmasti lavastajalle riemukas
ja innoittava haaste. Puvustustakin kelpasi ihailla. Varsinkin
haltijoiden leijuvat sifonkipuvut kirvoittivat seurueestani
ihastuksen henkäisyjä. Kääpiöitä, peikkoja ja hiisiä emme ihan
ennättäneet oppia erottamaan toisistaan - väkeä oli paljon!
Klonkku oli kelmeä, suurisilmäinen ja läpsyjalkainen olio,
jonkinlainen ET:n ja sammakon välimuoto. Gandalf oli viisaan ja
mahtavan näköinen, kuten pitikin. Oli paljon rooleja pienille
balettikoululaisille - pienet hämähäkit saivat näyttämön lattian
kuhisemaan purkautuessaan mykkyräisistä alkuasennoistaan.
Verkoissaan väijyvät isot kulissihämähäkit sävähdyttivät aluksi,
mutta kun ne vain roikkuivat ja vähän sätkyttelivät riippuvia
jalkojaan, teho väheni. Niitä olisi voinut vielä vähän kehittää!
Susilauman tunnistin susiksi vasta nähtyäni hännät, en pelkkien
pimeässä näkyvien pyöreiden lamppusilmien perusteella.
Vaikuttavinta oli kenties tehokas efektistö: videoprojisointeja
käytettiin hienosti luomaan näyttämölle maiseman harhakuvia!
Lohikäärmeestä sai lamauttavan tehokkaan vaikutelman: sen
unelias, tietoisuuteen havahtuva matelijan silmä täytti
näyttämön koko takaseinän. Ääntä ja kumua, ryminää ja
jylyä oli monenlaista, ja pienimmät katsojat siirtyivät äidin syliin.
Paljon oli ihmeellistä! Olen silti erityisesti tarinan ystävä:
Hobitti on minulle kieltä. Kun se oli muutettu musiikiksi ja
tanssiksi, siitä tuli jotain muuta. Jotta tarinaa pystyi
seuraamaan, piti lukea ohjelman eri näytökset selostava
teksti - sitten käsitti, missä oltiin ja mitä tapahtui.
Jotain oli tehty oikein hauskasti: Bilbon ja Klonkun arvoituskilpailu oli
kerrottu käyttäen kivi - paperi - sakset -leikkiä. Varsinkin
lapset käsittivät heti, mistä oli kyse. Haltijoiden kuuluukin
tanssia, ja haltijaruhtinaat sekä -neidot olivat upeaa nähtävää.
Varmaan paljon hienoa meni ohi tanssia harrastamattomalta.
Hesarin arvostelija kehui Bilbon mimiikkaa - se meni meiltä aivan
ohi, sillä ilmeitä emme voineet kaukaisilta paikoiltamme erottaa.
Bilbon rooli oli mielestäni jotenkin pienempi kuin kirjassa.
Musiikkia kehuttiin, ja varmaan se oli hyvää - ainakaan se ei
haitannut. Hyräillä sitä ei ainakaan voinut, mitään kohtaa,
mutta se olikin sinfoniaa. Lavastus oli hieno, fantastinen.
Oltiin Synkmetsässä pitkät ajat, mutta pitikö näyttämöllä silti
olla niin hämyistä? Hämärässä eivät näkyneet mielikuvitukselliset
puvut ja lavasteet kovinkaan hyvin. Olisi saanut olla
valoisampaa!
Bilbon katoaminen, kun hän pistää sormuksen sormeensa,
oli suunniteltu erittäin nerokkaasti. Sitä temppua
oli seurueeni arvellut mahdottomaksi näyttämöllä esittää,
mutta niin Bilbo vain katosi.
Siis olinko samaa mieltä Helsingin Sanomien kriitikon kanssa?
Hyvin paljosta olin: kaikki mitä hän kehui, oli totta.
Ihmeekseni ei tullut esiin mitään puutteita, mutta hän
onkin minua tottuneempi tanssiesitysten seuraaja.
Valon vähyydestä hän olisi voinut mainita! Kysyin 9-vuotiaalta
tyttäreltäni, mitä hän nyt muistaa baletista. "Silmän", tuli
vastaus, "ja sen, miten metsästäjän nuoli osui siihen ja valui
kamalasti verta, ja se lohikäärme kuoli." Menisinkö vielä
katsomaan? Voisin mennäkin!
