|
Takaisin
Miten
minusta tuli kirjojen ystävä?
Marika Aukia,
5. lk.
Karamzinin koulu, Espoo
En aluksi halunnut lukea yhtään kirjaa. Äiti joutui aina suostuttelemaan minua, että lukisin jonkun kirjan. Sitten aloimme tehdä sellaisia sopimuksia, että jos lukisin yhden kirjan, saisin vaikka karkkipussin. Minua harmitti kerran, kun Annika-siskoni oli lukenut yhden kirjasarjan ja hän sai siitä Spice Girls -julisteen. Päätin, että minäkin haluaisin kaikkea kivaa.
Siispä aloin lukea innolla. Tiesin, että kun yksi kirja on luettu, saisin jonkun hauskan palkinnon. Jossain vaiheessa aloin sitten lukea enemmänkin kirjoja, niinpä äiti ei enää voinut ostaa kaikkia palkintoja. Siitä huolimatta minä luin yhä innokkaasti.
Vähitellen aloin lukea kaikkia mahdollisia kirjoja, esimerkiksi Marikkia ja muita Astrid Lindgrenin kirjoja. Pidin erityisesti Janne, Lotta ja Minnamanna -kirjasta. Veljeni Leijonamieli -kirja oli aluksi mielestäni hiukan pelottava, mutta lopuksi se oli ihan mukava.
Nykyään pidän pajon Harry Potter -kirjoista. Pidän niistä, koska niissä on kaikkia mahdollisia käänteitä. Muutenkin noidat ja velhot ovat kiinnostavia.
Olen tänä lukuvuonna lukenut yhteensä noin neljäkymmentä kirjaa. Haluaisin Matildaan, koska pitäisin siitä, että minulla olisi
niin sanottu urakka joka kuukausi. Minusta on myös hauskaa olla internetissä ja keskustella muiden kanssa aiheesta kuin aiheesta. Rakastan kirjojen lukemista, koska se herättää minussa tunteita ja kehittää mielikuvitustani.
Viimeksi luin kirjan, jonka nimi on Keväällä isä sai siivet. Se oli todella kiva, koska siinä joutui käyttämään mielikuvitusta.
Sivun
ylälaitaan
Miten
minusta tuli kirjojen ystävä?
Satu
Vauhkonen, 5. lk.
Karamzinin koulu, Espoo
Nimeni on Satu Vauhkonen ja ikää minulle on kertynyt kymmenen vuotta. Olen lukenut paljon ja ihan natiaisesta saakka. Kun en vielä osannut lukea, äiti luki minulle iltasatuja ja sitä myöten olen kiinnostunut kirjoista, kiitos äidin!
Luen hyvin monentyyppisiä kirjoja, enkä ole jumittunut vain yhteen kirjasarjaan. Minä olen myös lukenut monta kirjasarjaa mm. Bert-kirjoja, Pikku vampyyrit ja lähestulkoon kaikki Sweet Walleyt. Harry Potterit ovat aivan IHANIA!!! Olen lukenut myös kirjan Taru sormisten herrasta ja pidin siitä paljon. Ehkäpä syy siihen, että pidin Harry Pottereista ja Taru sormusten herrasta on se, että minulla on niin vilkas mielikuvitus. Eva & Adam -sarja on niin hyvä, että voisin lukea ne kirjat monta kertaa uudestaan.
Hyvä ystäväni Laurel on kehunut Matildaa ja toivon pääseväni siihen. Lukeminen on lempipuuhiani. Jos koira on viety ulos ja läksyt tehty, niin lösähdän sängylleni ja hyppään toiseen maailmaan. Ymmärrän kaikki lukemisen vaikka luen aika nopeasti, se on todistettu! Luen fantasiakirjoja ehkä eniten, mutta en ole nirso muillekaan kirjoille!
Sivun
ylälaitaan
Miten
minusta tuli kirjojen ystävä?
Laura
Ukskoski, 5. lk.
Karamzinin koulu, Espoo
Minä olen Laura Ukskoski. Olen 11 vuotta vanha. Opin lukemaan kuusivuotiaana esikoulussa. Ennen sitä kuuntelin iltaisin kasetteja. Siitä hetkestä, jolloin opin lukemaan, olen lukenut joka ikinen ilta.
Kirjastossa käyn 1-3 kertaa kuukaudessa. Yleensä kirjoja lähtee mukaan 2-7 kpl. Luen
Replica-sarjaa, Bertejä, Goosebumps-sarjaa, Hullu luokka-sarjaa ja milloin mitäkin.
Paras kirja, jonka olen koskaan lukenut, on luultavasti Anne Frankin päiväkirja. Sitä on kiva lukea, kun tietää sen olevan totta. Hyvän siitä tekee myös se, että Anne oli melkein saman ikäinen kuin minä. Kokonaisuutena se oli todella hyvä, sillä päiväkirjat ovat yksiä suosikkikirjoistani.
Kevään aikana on tullut luettua noin neljätuhatta sivua, osa koulussa ja osa kotona.
Ja kaiken tämän takia haluaisin Matildaan!
Sivun
ylälaitaan
Takaisin
|