Takaisin

Paul Wilkes: Keskuspuiston yksinäinen
(Fitzgo. The wild dog of the Central Park 1973) 
suom. Riitta Kallas 
WSOY 
Essi Koskela, 7. lk.
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, Hämeenlinna

Selviytymistarina New Yorkista 

Paul ja Joy asuvat kerrostalossa Keskuspuiston lähellä. Eräänä syksynä Joy huomaa Keskuspuistossa kiehtovan koiran. Joy tarkkailee sitä ja kertoo sen älykkäistä tavoista epäkiinnostuneelle Paulille. Koira esimerkiksi ryömii pysähtyneiden autojen etuosan alle pysyäkseen moottorin lämmössä ja osasi päätellä tuulen suunnan, ja sen mukaan katsoa makuupaikkansa. Monet yrittävät lähestyä sitä ja ruokkia sitä, Joy mukaan lukien, mutta se ei päästä
ketään lähelleen, eikä huoli ruokaa. Olivatko ihmiset kohdeleet sitä niin huonosti, että se ei luottanut enää kehenkään? 

Sitten muuan vanha mies onnistui uhraamaan kaiken huolenpitonsa ja kärsivällisyytensä koiran luottamuksen voittamiseksi. Fitzgo, joksika vanha mies sen nimesi, alkoi suhtautua päivä päivältä paremmin ihmisiin,ja pian siitä
tulikin kuin kerrostalon maskotti. Paulkin piti siitä enemmän ja enemmän.

Monien kommellusten kautta Fitzgo ajautuu Joylle ja Paulille, mutta eivät kommellukset siihen loppuneet. 

Paul Wilkes on kirjoittanut kirjan hyvin elävästi ja monesta näkökulmasta. Vaikka päähenkilö ei aluksi pitänyt koirasta, Paul Wilkes on kuitenkin osannut kertoa tarinan positiivisesti. Muihin koirakertomuksiin verrattuna tarina oli yllättävän laaja ja Paul Wilkes oli osannut eläytyä myös koiran osaan.
Erityisesti koiran ehkä hurjaa menneisyyttä oli hienosti yritetty kuvailla, sillä eihän koira olisi itse sitä osannut kertoa, eikä kukaan sitä tiennyt. Mutta kirjoittaja oli selittänyt arvelunsa koiran tavoilla ja luonteella, joka todella
viittasi ties mihin kokemuksiin. 

Kirja sopii hyvin kaiken ikäisille eläinystäville. Tarina oli erittäin hellyyttävä ja herkimmille saattaa tulla vedet silmiin lukiessa kuvausta märästä ja surkeasta koirasta palelemassa ulkona. Teksti oli helppolukuista, kuvailevaa, yksityiskohtaista ja helposti ymmärrettävää. Henkilöt ja vuorosanat oli hyvin
keksitty/ kirjoitettu. Kertomus oli todennäköisesti tositarina, mutta missään ei sanottu, oliko se tositapahtumiin perustuva. Kirja oli siis todella uskottava ja vaikuttava. Se luo hyvää vaikutelmaa kulkukoirista ja koirista muutenkin. 

Kirjan alku saattaa tuntua tylsältä ja keskivaiheilla, kun koira oli jo tottunut ihmisiin, tuntui kuin kerrottavaa ei olisi riittänyt, mutta kyllä sitä riitti! 

Takaisin