Etusivu | Pääkirjoitus| Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä


Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen 

Takaisin

Tampereen taidemuseo ja Tove Janssonin muistonäyttely
Antti Nuutila, 8. lk.
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, Hämeenlinna

Museo
Tampereen taidemuseo on perustettu 1927 ja se on toiminut koko ajan lähes sata vuotta aiemmin valmistuneessa viljamakasiinirakennuksessa. Tilat muutettiin 1930-luvulla paremmin museolle soveltuviksi, jolloin esimerkiksi lämmitysuunit ja viljalaarit vaihdettiin näyttely- ja toimistotiloiksi. 1980-luvulla tilat laajenivat vielä maanalaisella kerroksella. Samoihin aikoihin taidemuseo siirtyi Tampereen Taideyhdistykseltä Tampereen kaupungin omistukseen. Taidemuseon toimintaa tukevat myös Tampereen Taideyhdistys, Tampereen taidemuseon Ystävät ry ja Muumien ystävät -yhdistys Myy ry.

Tampereen taidemuseon tehtävänä on huolehtia museon kokoelmista sekä ylläpitää Muumilaaksoa. Taidemuseo kehittää vierailijoiden taiteen tuntemusta ja pyrkii tekemään taidetta tunnetuksi. Tampereen taidemuseon näyttelyissä on sekä suomalaisten että ulkomaalaisten taiteilijoiden vanhoja ja uusia teoksia. Siellä on esitelty myös muinaisia kulttuureja. Oma kulttuurinsa on myös muumien kulttuuri, johon voi tutustua Tampereen kaupunginkirjaston yhteyteen sijoitetussa Muumilaaksossa.

Muistonäyttely
Tampereen taidemuseossa oli Tove Janssonin (1914-2001)muistonäyttely 15. 6.- 29. 9. 2002. Näyttely oli laaja läpileikkaus Tove Janssonin töistä. Esillä oli öljyvärimaalauksia, piirroksia Garm- lehteen, sarjakuvia, kuvituksia toisten kirjailijoiden kirjoihin, muumiteoksia sekä kirjallisia aiheita. Näyttelyssä tarkasteltiin myös Toven elämää. Näytteillä oli muun muassa hänen äitinsä, Signe Hammarsten Janssonin piirustuksia sekä isän, Viktor Janssonin veistoksia. Toven elämään paneuduttiin myös valokuvien, äänitteiden ja harvinaisten kuvanauhojen voimalla. Museo on julkaissut myös Tove Jansson- näyttelykirjan, joka sisältää mm. luettelon Toven teoksista.

Kokemus
Vaikken omasta mielestäni olekaan mikään taideihminen pidin silti näyttelystä, koska taulut ja veistokset olivat mielenkiintoisia ja helposti ymmärrettäviä. Koko näyttely oli hienosti lavastettu ja viihtyisän oloinen. Kaiken kaikkiaan näyttely oli ihan mukava kokemus.

Lähteet:
www.tampere.fi/tamu
Tampereen taidemuseon lehtinen
Facta 2001

Takaisin