Etusivu | Pääkirjoitus| Saammeko esittäytyä? | Kirjakuulumiset
Netlibris toimii | Tarjottimella | Kotikirjastomme | Meillä kylässä | Verkkoon jäänyttä

 

Takaisin

Tove Jansson - muumeja ja muuta
Essi Koskela, 13 v.
Hämeenlinnan Yhteiskoulu, 7. lk


Tove on yksi Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista ja kirjailijoista. Hänen teoksiaan on julkaistu 33 eri kielellä.

Tove Jansson syntyi Helsingissä vuonna 1914. Perhe oli nelihenkinen: isä Viktor Jansson, äiti Signe Hammarsten Jansson ja veli Per Olov. Vanhemmat toimivat taiteilijoina, joten Tove vietti lapsuutensa taiteilijakodissa. Yhdeksän oppikouluvuoden jälkeen Tove siirtyi kuvataideopintoihin Helsinkiin, Tukholmaan ja Pariisiin.

Tove on sanonut, että hänen ihmistä ja eläintä yhdistävien hahmojensa lähtökohta on hänen lapsuudessaan. Ensimmäisen kerran Muumi-hahmo ilmestyi piirrettynä Pellingin kesäpaikan ulkovessan seinään, perheen kirjoittamien mietelmien päätteeksi. Toven opiskellessa Tukholmassa hän vieraili enonsa Einar Hammasterin luona useasti. Einar yritti pitää hänet poissa ruokavarastosta pelottelemalla ” muu-uu-mi-peikolla”.

Unohtumattomasti kuvitetut Muumi-kirjat on tarkoitettu lähinnä lapsille. Ensimmäisissä Muumi-kirjoissa eletään lapsuuden viatonta leikkiä ja satua, mutta vähitellen siirrytään nuoruuteen ja aikuisuuteen. Viimeisiä Muumi-kirjoja voi tuskin enää pitää lastenkirjoina. Monet voivat samaistua kirjoihin hyvin, kun niissä tarinat kuvastavat jotenkin arkipäivän ongelmia kuvaannollisesti.

Tove on kirjoittanut muitakin kuin Muumi-kirjoja (esim. Kuvanveistäjän tytär), ja hän kirjoitti myös upeita novelleja. Hän saavutti urallaan paljon mainetta mahtavien teostensa ansiosta ja voittikin H.C. Andersen-mitallin vuonna 1966. Toven ja hänen vanhempiensa maalauksia ja piirustuksia saattoi syksyllä ihastella Tampereen taidemuseossa järjestetyssä muistonäyttelyssä.


Takaisin