|
Takaisin
Mielikirjapäivä
Mankkaanpurossa
Hanna
Piepponen 6.lk
Mankkaanpuron koulu, Espoo
Vietimme
mielikirjapäivää Mankkaanpuron koulussa 10.10. Sen
kunniaksi matildalaiset olivat valinneet lempikirjansa ja
kirjoittaneet niistä kirjavinkkauksen, jonka he lukivat koko
koululle yhteisessä aamunavauksessa. Myös 5.c oli
valmistautunut lukemaan omia runojaan salissa. He olivat
kirjoittaneet aiheesta lukeminen.
Ennen
kuin kellot soivat, oli vuorossa viimeinen harjoitus.
Matildalaiset asettuivat riviin ja ensimmäinen aloitti
lukemisen ja seuraavaksi toinen jne. Kun rivi oli käyty
loppuun asti oli 5.c:n vuoro. Lukeminen sujui hyvin, mutta
ääni oli hiukan epäselvä. Tehtiin loput säädöt
mikrofoneihin ja siinä se oli.
Esiintyjät siirtyivät istumaan salin lattialle jännittyneenä.
Viimeiset harjoitukset luettiin niin kauan, kunnes kellot
soivat. Käytävät alkoivat vähitellen täyttyä välitunneilta
tulleista oppilaista. Uteliaimmat oppilaat kurkkivat salin
ovista sisään.
Esiintyjät
menivät eturiviin istumaan. Vähitellen sali täyttyi
luokista, jotka tulivat opettajan ohjaamana. Lopulta, kun
kaikki olivat salissa aamunavaus alkoi. Ensin laulettiin
yhteislaulu Peppi Pitkätossu.
Seuraavaksi olivat
matildalaisten kirjavinkkaukset. Kirjoja oli laidasta laitaan,
Harry Potterista Uppo-Nalleen. Matildalaiset kertoivat
kirjoista kiinnostavasti, mutta samalla hiukan salaperäisesti.
Kun viimeinenkin oli lukenut kirjavinkkauksen, innolla
kuunnellut yleisö taputti kiitokseksi.
Raikuvien
aplodien aikana 5.c asettautui lavalle. He kertoivat runoja
lukemisesta. Jokaisen runoa oli hauska kuunnella. Osa runoista
oli rauhallisia ja toisissa oli jo hiukan villimpi meininki.
Kaikki niistä olivat kumminkin omaperäisiä ja hyvin
kirjoitettuja.
Runojen
lopuksi kaikki lauloivat vielä laulun Seitsemän miehen
voima, joka kertoo Aleksis Kiven kirjoittamasta Seitsemästä
veljeksestä.
Mukavinta päivässä oli mielestäni kuunnella 5. c:n runoja.
Takaisin
|